Blogi lepää nyt vähän – Selityksiä radiohiljaisuudelle

Hei vaan! Blogi on viettänyt melkoista hiljaiseloa jo jonkin aikaa ja ajattelin nytkin vain nopeasti tulla huikkaamaan, että elossa ollaan. Ensin kiisimme ympäri Australian Queenslandia pää kolmantena jalkana ja nyt kotini näyttää jo toista viikkoa samalta kuin kuvassa, kun kierrämme ympäri Uutta-Seelantia. Palailen paremmalla ajalla ja parempien nettiyhteyksien ääreltä, mutta sitten sitä kerrottavaa kyllä riittäkin – niin huimia juttuja on tullut nähtyä ja koettua. Palataan siis pian!

Kun maailma näyttää harmaalta – Ajatuksia koti-ikävästä

Ensin sitä ei oikein uskaltanut edes lausua ääneen, jotta ongelma ei muuttuisi todeksi – ja silti se vyöryi yli monsuunipilven lailla. Koti-ikävä.

Blogi on elellyt hieman hiljaisempaa kautta jo jokusen viikon, mutta täällä sitä kuitenkin ollaan: elossa ja kaikki hyvin! Mitä nyt olen viettänyt hieman harmaampaa aikaa tällä elämämme seikkailulla.

Saimme kesäkuun korvilla kuulla kotimaan kamaralta sydäntä särkevän huonoja uutisia. Matkamme oli kuitenkin siinä vaiheessa vasta aluillaan ja kun miehen siskokin vielä samaan saumaan saapui hetkeksi seuraksemme, ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää kääntää kurjat ajatukset taas parempaa kohti. Muutama viikko sitten saimme Suomesta kuitenkin jo toistamiseen ihan yhtä ikäviä uutisia, ja siitä se alamäki jotenkin alkoi. Kaikki nuo vanhatkin kurjat tunteet palasivat mieleen kertarysäyksellä ja saivat matkustamisen tuntumaan raskaalta.

Jättäessäni Suomen maaliskuussa taakse jännitin, kuinkakohan nopeasti koti-ikävä maailmalla yllättäisi. Kun sitä ei kuitenkaan kuulunut vielä puolen vuodenkaan alkaessa häilyä mittarissa, olin jo moneen kertaan ehtinyt ajatella välillä jopa vähän uhmakkaastikin, että eipä sitä sitten taida edes tulla. Kuinka väärässä olinkaan!

Yksi isompi vastoinkäyminen riitti siihen, että yhtäkkiä kaikki reissaamiseen liittyvä tuntui rasitteelta. Jatkuva ravintolan etsiminen ja seuraavan aterian miettiminen alkoi kyllästyttää niin, ettei melkeinpä tehnyt enää edes mieli syödä. Majapaikan alituinen vaihtuminen, toistuva rinkan pakkaaminen ja se ettei tavaroilla ole omaa paikkaa tuntui sanoinkuvaamattoman raivostuttavalta. Kaakkois-Aasian harmaa sadekausi kuvasti hyvin omaa mielenmaisemaa.

Me olemme olleet reissussa jo yli seitsemän kuukautta. En ole koskaan ollut niin pitkää aikaa matkalla enkä niin kauan poissa kotoa, ja nyt se alkaa näkyä ja tuntua. Kaipaan maitorahkaan tehtyjä aamupalasmoothieita ja kunnon vedenpaineella toimivaa suihkua. Ikävöin perhettä ja ystäviä ja sitä, että oikeasti tiedän mitä ihmisille kuuluu. Haaveilen siitä, että voin käpertyä oman sohvan nurkkaan ja jököttää siinä jähmettyneenä halutessani vaikka koko illan – ja seuraavankin! Eilen syömäni ruis-bagel oli parasta, mitä olen pitkään aikaan maistanut.

Pitkä matka ja sen tuoma vapaus antavat mahdollisuuden kurkistaa omaan sisimpäänsä ja tutkailla päässä pyöriviä ajatuksia ajan kanssa. Koti-ikävä on opettanut arvostamaan monia Suomessa odottavia asioita uudella tavalla ja toisaalta olen todennut, että elämässäni on myös ollut monia sellaisia elementtejä, jotka saattoivat joskus tuntua tärkeältä mutta joita en välttämättä tulevaisuudessa enää kaipaa. Kaiken kaikkiaan alkaa tuntua siltä, että kotonakin on jatkossa varmasti helpompi elää juuri sellaista omannäköistä elämää.

Tässä vaiheessa aurinko pilkistelee jo pilvien takaa ja uusi seikkailu on taas alkamassa, kun aloittelemme road trippiä Australiassa. Tavallaan tuntuu hassulta kirjoittaa näitä ajatuksia julki nyt, kun kaikki on taas jo melkoisen hyvin, mutta toisaalta halusin kuitenkin hieman avata syitä blogossa hetken vallinneeseen hiljaisuuteen. Matkaamme on jäljellä enää alle kaksi kuukautta, ja aion todellakin nauttia sen jokaisesta hetkestä loppuun asti. Nytpä kuitenkin tiedän myös sen, että kotiinkin on aivan varmasti ihanaa palata!