Vihdoin blogi


Tämän blogin oli tarkoitus alkaa jo muutama kuukausi sitten Suomessa, mutta arjen kiireet ja pitkän reissun valmistelut tempaisivat mukaansa niin, etteivät asiat menneetkään ihan kuten olin ajatellut. Hetken ujostuttikin ja olin jo haudata ajatuksen koko blogista – eihän oman elämän ja ajatusten jakaminen sosiaalisessa mediassa koskaan ennenkään ole tuntunut oikein omalta jutulta. Tämä vuosi tulee olemaan kuitenkin ratkaisevasti erilainen kuin mikään aiempi vuosi elämässäni ja haluan taltioida tapahtumat lähipiirilleni Suomessa sekä ennen kaikkea itselleni muistoksi tulevaisuutta varten. Ehkä rohkaista myös jotakuta muuta hyppäämään tuntemattomaan.

Hieman taustaa:

Tähänastisen 28-vuotisen elämäni olen elänyt aika tavalla juuri kuten yhteiskunta ja ympäristö odottaakin meidän elävän: opiskellut, pariutunut, muuttanut pois kotoa, valmistunut, hankkinut vakituisen työpaikan, edennyt hieman urallani, ostanut paritalon puolikkaan, ottanut koiran ja elänyt muutenkin sellaista ihan tavallista suomalaista, hyvää elämää. Kaikki elämäni perusasiat ovat kunnossa ja olen siitä kiitollinen, mutta siitä huolimatta en ole osannut olla täysin tyytyväinen. Vuosi 2015 oli monestakin syystä koko tähänastisen elämäni väsyttävin ja vaikein. Vuodenvaihteeseen mennessä asiat kärjistyivät siihen pisteeseen, että päätin uskaltaa toteuttaa pitkäaikaisen haaveen matkalle lähtemisestä vailla huolia loman loppumisesta ja arkeen palaamisesta.

Joten tässä sitä ollaan: tätä postausta kirjoitan Thaimaassa, tarkoituksenani viettää loppuvuosi maailmaa kierrellen ja toivottavasti itseni uudestaan löytäen. Haluan kulkea minne huvittaa, viipyillä matkan varrella jos siltä tuntuu, pysähtyä ja ottaa itselleni aikaa. Tänä vuonna tavoitteeni on antaa luovuudelle tilaa ja ennenkaikkea miettiä, mitä elämältäni haluan ja millaista elämää tahdon tulevaisuudessa elää. Tämä reissu on minulle irtiotto arjesta ja ennen kaikkea matka itseeni.

Tarkoitus on avata blogissa tätä pääni sisäistä matkaa ja taltioida tänne niitä hetkiä ja ajatuksia, jotka toivon muistavani vielä myöhemminkin. Tervetuloa mukaan nojatuolimatkalle!

Ps. Jos joku ihmetteli, niin blogin höntti nimi tulee siitä, että matkalla on tarkoitus viettää yhdeksän kuukautta – siis noin 270 vapauden päivää.

Ei kommentteja