Elämää saastepilvessä



Tänään aamulla heräsin outoon näkyyn: Chiang Main taustalla kohoava vuori oli kadonnut. Sen näkyvyys toki vaihtelee päivittäin pilvisyydestä riippuen muutenkin, mutta nyt siitä ei hahmottanut edes ääriviivoja. Se oli kadonnut saaste- ja savusumukerroksen taakse.

Ilmanlaatuindeksi pyörähti täällä päivän aikana noin kahdessasadassa. Ihmiselle turvallinen lukema on alle viisikymmentä. Vertailun vuoksi: Helsingissä sama luku oli tarkistaessani 23 ja toisaalta Pekingissä se on pahimmillaan huidellut jopa 900:ssa ellei korkeammallakin. Vaikka Kiinassa alle 200:n oleva lukema tarkoittaa pahimmilla saastealueilla suorastaan hyvää ulkoilukeliä, oli tämä Suomen raikkaaseen ilmanlaatuun tottuneelle melkoinen järkytys. Ilman voi haistaa, maistaa ja nähdä. Se tuntuu karhealta kurkussa ja kirvelee silmissä.

Tämä ongelma oli meillä kuitenkin tiedossa jo ennen tänne saapumista, sillä Pohjois-Thaimaassa alkaa alkuvuodesta niin sanottu savukausi, jonka aikana viljelijät valmistelevat riisipeltoja uutta viljelyä varten polttamalla edellisestä sadonkorjuusta jääneet roskat. Kuiva ja kuuma ilmasto aiheuttaa myös metsäpaloja, mikä taas aiheuttaa lisää savua ja saastetta ilmakehään. Ja täällä kun ei meri-ilma puhaltele, jää sakea savukerros pitkäksi aikaa leijumaan tukalaksi peitoksi kaupungin ylle. Savukauden pitäisi onneksi näinä päivinä tulla tiensä päähän, joten toivottavasti pääsemme taas pian hengittelemään raikkaampaa ilmaa. Terveellistä kun tämä sitkeä savusumu ei missään mielessä ole.

Hurjat saastelukemat saivat kuitenkin miettimään sitä, miten valheellisen kuvan Suomessa helposti saa maapallon tilasta. Vaikka ongelma on siellä toki tiedossa, sitä on vaikea käsittää jos itse ei ole kokenut vastaavaa. Ajattelen kauhulla niitä ihmisiä, joille tällainen ympäristö on arkipäivää. Tuntuu järjettömältä ajatukselta, että Kiinan suurkaupungeissa miljoonat ihmiset elävät päivästä toiseen paljon Chiang Maita sakeammassa saastepilvessä eikä ratkaisua ole lähitulevaisuudessa näkyvissä. Tämä ei voi olla kestävää. Aasiaa hehkutetaan talouskasvun timanttina, mutta millä hinnalla?

Chiang Maissa ongelma on sentään jokseenkin väliaikainen, vaikkakin jokavuotinen. Ulkona ei juuri nyt tee mieli viettää aikaa, mutta ainakin ilmansaasteet toimivat tehokkaana opiskelumotivaattorina. Oli jo aikakin saada koulutehtäviä hieman eteenpäin. En kuitenkaan voi vilpittömästi suositella Pohjois-Thaimaassa vierailua tähän vuodenaikaan. Viime kerralla toukokuussa täällä vieraillessamme ilmanala oli kuitenkin jo huomattavasti raikkaampi - sitä odotellessa siis.

Songkran ja kolmen päivän vesisota

Songkran Festival

Hiki! Saavuimme pohjoiseen Chiang Maihin viikko sitten ja heti lentokentällä todellisuus iski vasten kasvoja – huhtikuinen Pohjois-Thaimaa on aivan älyttömän kuuma. Kuumempi kuin olimme osanneet odottaakaan ja ehdottomasti kuumempi kuin mitä Phuketissa oli. Jopa niin kuuma, että aiemmin nautinnolliset skootteriajelutkin tuntuvat nyt aika tuskallisilta. Jos tunnetta jotenkin pitäisi kuvailla niin ehkä lähimmäksi osuu ajatus siitä, että skootterin kyydissä istuminen tuntuu tällä hetkellä siltä kuin joku puhaltaisi hiustenkuivaajalla kuumaa ilmaa vasten kasvoja. Silmätkin tuntuvat melkein kuivuvan kuoppiinsa eikä ihme, sillä muutama päivä sitten täällä mitattiin huimat 42 lämpöastetta. Thaimaalaisten uudenvuodenjuhla Songkran ei olisi siis voinut osua parempaan saumaan.

Uusi vuosihan vaihtuu Thaimaassa eri aikaan kuin meillä Suomessa ja täällä päin maailmaa se tarkoittaa kolmepäiväistä vesisotaa. Chiang Maissa hulinaa jatkuu peräti viisi päivää, mutta vesisota laantui (onneksi) jo kolmannen päivän jälkeen. Käyntännössä juhlan idea läjähti meille vasten kasvoja jo tiistaina, kun kadunkulmassa seisoskellut pikkutyttö ampui skootteriamme ohi ajaessamme täysin häpeilemättä vesipyssyllä. Pian sen jälkeen jostain lensi niskaan sangollinen jäävettä ja seuraavaksi punaisissa liikennevaloissa seisojia suihkutettiinkin jo suoraan vesiletkusta – kaikki tämä jo päivää ennen virallista juhlan alkamista.

Seuraavana aamuna tuntuikin sitten jo siltä, että koko kaupunki on mennyt sekaisin. Jokaisella vastaantulijalla oli vesipyssy, -sanko tai vesiletku ja vettä lensi niskaan aivan joka suunnasta. Kuivana oli käytännössä mahdotonta pysytellä ja tietenkin mitä kylmempi vesi, sen parempi. Sitä menoa on vaikea sanoin kuvailla: aivan tajuton homma mutta silti niin hauskaa! Yhtäkkiä koko kaupunki on yhtä, kaikki ovat samalla asialla ja hyvällä tuulella. Yksi hulluimmista koskaan kokemistani juhlista, ja siksi tätä kokemusta on vaikea edes pukea sanoiksi. Se on vain pakko kokea itse.

Songkran Festival

Valitettavasti Songkranista on käytännössä mahdotonta ottaa turvallisesti valokuvia ilman kunnollista kameransuojusta. Kaivoin kuitenkin postaukseen pari Creative Commons -lisensoitua kuvaa, josko näistä välittyisi edes hieman sitä hullua tunnelmaa. Vaikka kokemus oli mieletön, olimme kieltämättä ihan tyytyväisiä huomatessamme perjantain jälkeen, ettei vettä enää lennä niskaan vaikka muu juhlinta vielä tähän päivään asti jatkuikin.

Perinteen mukaan veden heittäminen muuten symboloi puhdistautumista ja uuden alkua, joten ehkäpä viimeistään nyt voi ajatella, että tämän matkan jälkeen kaiken voi halutessaan aloittaa puhtaalta pöydältä. Hyvää vuotta 2559!

Viimeiset Phuketin fiilistelyt



Viikonloppuna kolme viikkoa tuli Phuketissa täyteen ja meidän tuli aika liikahtaa eteenpäin. Niinpä merimaisemat vaihtuivat pohjoisen Chiang Main vuoristoympäristöön. Alun alkujaan en odottanut Phuketilta kovinkaan suuria, vaan se oli meille lähinnä helppo aloituspiste tälle pidemmälle matkalle. Nyt jälkikäteen mietittynä oli oikeasti kiva nähdä, kuinka saari oli seitsemässä vuodessa muuttunut ja kehittynyt ja tavallaan oli jopa vähän haikeaa jättää se taakse. Toisaalta Chiang Maissa meillä asuu tuttuja ja pohjoinen vuoristoympäristö on muutenkin mieleen. Tässä vielä rantatunnelmia kuvina Phuketin Nai Harn beachilta - seuraavan kerran merimaisemista nautitaankin sitten vasta Balilla.

phuket7
phuket33
noswimming
ranta2
phuket5
phuket8
phuket9

Syntymäpäivä ja ajatuksia elämästä



Täällä matkalla ollessa skootterin kyydissä istumisesta on muodostunut minulle se hetki, jolloin voin rauhassa purkaa ja analysoida omia ajatuksiani ja tunteitani. Tämä muutos skootterifilosofiksi on tuttua jo aiemmilta reissuilta ja oikeastaan ihan järkeenkäypä ilmiö. Skootterin kyydissä on vaikea jutella toiselle yksittäisiä lausahduksia enempää ja lisäksi kännykkää on mahdotonta selailla enkä siis voi uppoutua sosiaaliseen mediaankaan - toisaalta taas ympäröivä liikenne ei vie liikaa huomiota, koska en voi itse vaikuttaa ajon aikana siihen, mitä tapahtuu tai minne mennään. Jäljelle jää siis kaksi vaihtoehtoa: joko voin seurailla ohi viliseviä maisemia ja silmiin osuvia kummallisuuksia tai uppoutua omiin ajatuksiini.

Täytin perjantaina 29 vuotta ja päivän aikana löysin itseni useamman kerran pohtimasta sitä, millä tavalla haluan omaa ainutkertaista ja -laatuista elämääni viettää. Viiletimme päivän aikana monta kertaa skootterikyydillä ympäri Phuketia ja saaren hullusta liikenteestä huolimatta täytyy myöntää, että olen jopa oppinut nauttimaan tästä matkustusmuodosta. Matkalla auringonlaskua katsomaan tunsin jälleen kerran sitä kuplivaa elämäniloa, joka aina välillä yllättää skootterin kyydissä istuessa. Lämmin tuuli pyyhkii ihoa ja olo on vain kertakaikkisen vapaa. 

sunset3

Viime syksystä asti ajatus 29 ikävuoden saavuttamisesta on tuntunut jotenkin pahalta. Sain silloin päähäni, etten taida ehtiä toteuttaa elämässäni kaikkea sitä, mistä haaveilen: tehdä kiinnostavia töitä, opiskella uutta ala, viettää pitkiä aikoja ulkomailla näiden asioiden lomassa saati sitten perustaa perhettä. Halusin siis vähän kaikkea, mutta juuri sillä hetkellä mikään näistä asioista ei yhtäkkiä tuntunut mahdolliselta ilman, että se olisi pois jostain muualta. Siinä missä lapsena yksi ainoa kesä tuntui ikuisuudelta, rullaavat vuodet nyt ohi hirveää vauhtia. Vielä teini-ikäisestä parikymppiseksi ajan kulu tuntui aivan toiselta, mutta sitten joku laittoi pikakelauksen päälle ja yhtäkkiä kymmenen vuotta on kulunut kuin hujauksessa ja tässä lähennellään jo kolmeakymmentä. 

Siinä skootterin selässä istuessani se sitten vain iski, että täällä sitä nyt kaikista entisistä luuloistani huolimatta todella ollaan matkustamassa ja ne uuden alan opinnotkin on aloitettu! Kaikkea muuta ehtii sitten vähän myöhemminkin ja nyt tuntuu yksinkertaisesti mielettömän hyvältä ja oikealta olla juuri täällä. Viime syksystä asti mukana ollut puristava tunne rinnassa on poissa eikä 29 vuotta tunnu enää yhtään liian vanhalta mihinkään.

sunset6

Ehkä tätä voisi kolmenkympin kriisiksikin nimittää. Oli mikä oli, mutta olen kiitollinen siitä, että se sai potkittua vauhtia omien unelmien toteuttamiseen. Aikaa reissussa omaa elämää paossa ei voi tietenkään loputtomasti viettää, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että asiat ovat ottaneet oikean suunnan.

Päivä idyllisellä Koh Yao Noilla


Päivät täällä reissussa vilistävät ohi kovaa vauhtia ilman sen kummempaa ohjelmaakaan ja arki on alkanut solahtaa omiin uomiinsa. Asiaan havahduttuamme päätimme vierailla jollakin Phuketin lähisaarista hieman rutiineita rikkoaksemme. Kohteeksi valikoitui Koh Yao Noi ja valinta osuikin hyvin nappiin, sillä saari oli täydellisen rento retkikohde.

Koh Yao Noi on pikkuruinen saari alle tunnin lauttamatkan päässä Phuketista. Hiljaisesta kohteesta löytyy jo jonkin verran resortteja, ja lisää on jatkuvasti rakenteilla. Sanoisinkin, että kannattaa ehdottomasti mennä visiitille nyt, kun saarella ei vielä ole liian ruuhkaista. Koh Yao Noilla viettää helposti lokoisan päivän tai pari rentoutuen ja paikkoja tutkiskellen – juuri muuta tekemistä sieltä ei löydy.



Koh Yao Noi on muslimisaari ja se kävi nopeasti ilmi jo venesatamassa Phuketin päässä. Parkkipirkot kulkivat alueella hunnutettuina ja parkkimaksua maksaessamme skootterimme viereen tupsahti jostakin äkäinen thai-mies, jonka ymmärsin (tai kuvittelin) elehtimisestä päätellen ärtyneen mekkoni lyhyestä mitasta. Hieman alkoi jännittää, millainen vastaanotto saarella odottaisi, vaikka aiemmin en ole kokenut Thaimaan muslimien osalta minkäänlaista mielenkiintoa turistien vaatetusta kohtaan eikä mekkoni edes ollut erityisen paljastava. Tämä huoleni osoittautui kuitenkin myöhemmin turhaksi, mutta toki paikallisten tapoja on ystävällistä kunnioittaa miettimällä omaa pukeutumistaan hieman tavallista tarkemmin.

Mikäli Koh Yao Noita mielii nähdä kunnolla, on skootteri saarella melkeinpä välttämättömyys – halutessaan vuokralle saa myös polkupyörän tai vaikkapa kajakin. Helpon ja suhteellisen nopean merimatkan jälkeen mekin nappasimme skootterin vuokralle suoraan satamasta ja törmäsimme heti seuraavaan ongelmaan: vuokraajalla ei ollut tarjota meille lainkaan kypäriä. Thaimaalaiset eivät ylipäätään juurikaan tunnu kokevan kypärää kovinkaan tärkeäksi välineeksi liikenteessä. Suurin osa skootterikuskeista ajaa täällä pää paljaana ja kypärää käyttävistäkin varmaan ainakin puolet toimii niin ainoastaan sakkojen pelossa. Jotkut paikallisista jopa pitävät kypärää mukanaan skootterin kahvalla tai korissa ja asettavat sen päähän vasta siinä vaiheessa, jos poliiseja ilmestyy näköpiiriin.

Niinpä ei ollut suuri yllätys, kun meidänkin skootterimme vuokraajan ainoa toteamus kypärän perään kysellessämme kuului "no police". Ikään kuin se lohduttaisi siinä vaiheessa, kun kallo on halki. Kun saarella ei kuitenkaan ilman skootteria oikein pääse kulkemaan eikä pitkä patikkamatka jalkaisin kosteassa 35 asteen kuumuudessa houkutellut, oli pakko alistua ja ottaa skootteri vuokralle tästä huolimatta. Lohdutuksekseni huomasin kyllä nopeasti, että jos nyt jossakin täytyy näin typerästi toimia, on Yao Noi siihen hyvä vaihtoehto. Muuta liikennettä ei ihan oikeasti meidän lisäksemme ollut lainkaan, joskin tiet ovat joiltain osin todella huonokuntoisia.


Ajeleminen ympäri saarta ohi riisiviljelmien, kumipuumetsien, kauniiden rantojen ja mangrovepuutiheikköjen oli suorastaan idyllistä. Tuntuu vieläkin uskomattomalta, että niin läheltä Phuketin turistimassojen vilinää voi löytyä noin rauhallinen ja maalaismainen paikka. Ihmiset saarella olivat todella ystävällisiä ja tien varrella olevien ravintoloiden tarjoilijat vilkuttelivat ja huutelivat iloisia tervehdyksiä peräämme. Satamassa noussut huoli omasta vaatetuksestakin haihtui nopeasti.

Lounaalla mukavasti rauhoittunut mielenmaisema tosin jälleen hieman järkkyi, kun tajusin kadottaneeni kameramme linssinsuojuksen eikä sitä etsinnöistä huolimatta löytynyt. Raivostuttavaa! No, mai pen rai – ei se haittaa – kuten täällä sanotaan. Ajelu jatkui ja kauniit rantamaisemat veivät harmituksen nopeasti mennessään.


Koh Yao Noilla on upeita rantoja, jossa auringon ottaminen onnistuu mainiosti. Meressä uiminen sen sijaan ei aina ole kovin miellyttävää, sillä vuorovesien vaihtelut näkyvät saarella erityisen voimakkaasti. Meidänkin vierailupäivämme alussa merivesi oli karannut monen sadan metrin päähän rannasta ja ehti olla iltapäivästä muutaman tunnin ajan korkeammalla ennen lähtöämme.


Kotiinlähdön aika koitti yllättäen, kun kiirehdimme päivän toiseksi viimeiseen lauttaan. Matkalla epäonniset sattumat jatkuivat vielä Phuketin puolella, kun omasta skootteristamme puhkesi rengas. Edellisen kerran näin oli käynyt vain muutamaa päivää aikaisemmin ja nyt satuimme olemaan keskellä meille aivan outoa aluetta. Onneksi thaimaalaiset osoittivat jälleen kerran ystävällisyytensä ja meidät vietiin lähestulkoon kädestä pitäen lähimmälle korjaamolle ja työntekijäkin herätettiin päiväuniltaan meidän takiamme. Renkaan paikkaaminenkin onnistui kielimuurista huolimatta ilman ongelmia ja laskun loppusumma (neljä euroa) meille ilmoitettiin korjaajan käteen piirrettynä.



Pitkän päivän jälkeen oli ihana kellahtaa omaan sänkyyn. Vaikka Koh Yao Noilla ei ole sitten yhtään mitään tekemistä, olisin itse jäänyt sinne mieluusti yöksi tai pariksi nauttimaan siitä autuaasta pysähtyneisyyden ja rauhan tunteesta, joka saarella vallitsi. Jos joskus olette Phuketin suunnalla reissussa niin menkää tänne ja tutustukaa paikalliseen elämänmenoon ennen kuin tämäkin saari täyttyy valtavista resorteista ja turisteista. Koskematon se ei missään nimessä ole nytkään, mutta toistaiseksi saarella on vielä aivan oma ainutlaatuinen tunnelmansa.

Matkan alku


Terveisiä Phuketista! Matkaa on takana pian jo muutama viikko, joten yritän kuroa viime aikojen tapahtumat kiinni, jotta saan blogin edes jokseenkin ajan tasalle. Meidän reppureissu tosiaan alkaa Phuketista. Vietimme matkan alkuun muutaman yön Bangkokissa, mutta sinne on aikomus palata vielä myöhemmin, joten jätän siitä kirjoittamisen tulevaan.

Phuketin kaltainen turistirysä ei ehkä ole ihan se perinteisin valinta pidemmälle matkalle, mutta meillä on paikan kanssa erityinen suhde: Tapio oli täällä vaihdossa vuonna 2009 ja itsekin olin silloin pari kuukautta menossa mukana (joskin osan ajasta vietimme muualla reissussa). Phuket on meille molemmille helppo ja tuttu paikka ja siksi juuri sopiva aloituspiste matkalle. Vaikka viimekertaisen reissun jälkeen totesin saaren olevan jo totaalisen nähty, on oikeasti ollut todella mielenkiintoista päästä nyt katsomaan, miten asiat ovat seitsemässä vuodessa muuttuneet.


kotikatu
Meidän kotikatu.
Asumme huoneistohotellityyppisessä majoituksessa Kathussa, aikalailla keskellä Phuketin saarta. Täällä ei pahemmin muita turisteja näy, vaan aluetta asuttavat lähinnä paikalliset itse. Rannoille on Kathusta pitkä matka ja ilman skootteria kulkeminen olisi muutenkin hyvin hankalaa. Valtaosa turisteista onkin pakkautunut rantojen alueelle ja harva eksyy sieltä kovin kauas − se taas näkyy positiivisesti täällä meillä, missä ilmapiiri onkin huomattavasti muuta saarta leppoisampi.

Myös hintataso on Kathussa merkittävästi edullisempi kuin pahimmilla turistialueilla: esimerkiksi maistuvan lounaan saa täällä 40 bahtilla (noin euro) siinä missä turistien suosimilla seuduilla hinta voi helposti olla nelin-viisinkertainen. Kallistahan sekään ei ole, mutta pitkällä reissulla budjettia saa miettiä vähän tarkemmin ja olemmekin tyytyväisenä popsineet halpoja ja herkullisia kana-riisiannoksiamme. Mikä parasta, entinen suosikkiravintolamme vuodelta 2009 on yhä pystyssä ja sen yhteyteen on myös avattu pieni kahvila. Ravintolaa pyörittävän perheen pieni tyttö on jo teini-ikäinen ja hänen lisäkseen meitä asiakkaita auttaa nyt pieni poika. Muovituolit ovat vaihtuneet tyylikkäisiin puukalusteisiin, kahvilassa on ilmastointi ja aiemmin nimettömällä ravintolalla on nykyään myös nimi! Oli aidosti ilo päästä näkemään, että tämän työteliään ja hyväntuulisen perheen bisnes on kantanut hedelmää ja kehittynyt seitsemässä vuodessa reippaasti eteenpäin.

Kaikki muutos ei kuitenkaan ole ollut täysin positiivista: aiemmin asuinalueemme liepeillä sijainnut burmalaisten siirtotyöläisten hökkelikylä on saanut väistyä uusien rakennusten tieltä. Tämä ei itsessään välttämättä olisi huono asia, mutta kuulin että ilmeisesti ainakin osa burmalaisista asuu tätä nykyä telttamajoituksessa läheisessä metsäryteikössä, eli heidän kohdallaan olosuhteet eivät ainakaan ole parantuneet.

DSC00183
Näkymiä Phuketista.
Päivät Phuketissa ovat soljuneet nopeasti ohi ilman sen kummempaa ohjelmaakaan. Normaalisti aamu alkaa hieman ennen yhdeksää, kun laahustamme alakerran yhteistiloihin valmistelemaan aamupalaa. Sen jälkeen Tapio aloittaa yleensä työt ja itse käyn altaalla pulahtamassa ja tekemässä pienen vesijumpan, minkä jälkeen yritän edistää koulutehtäviä. Pian onkin jo lounasaika, joten lähdetään etsimään ruokapaikkaa. Lounaan jälkeen sitten joko tehdään lisää töitä, ajellaan ympäriinsä, käydään rannalla tai ostoskeskuksessa, maleksitaan muuten vain lähiseuduilla tai urheillaan. Sitten takaisin hotellille ja pian alkaakin jo hämärtää ja on jälleen aika syödä. Iltaruoan jälkeen ei yleensä enää kauheasti tapahdu ja siinähän se päivä sitten olikin... Vaikea uskoa, että nyt ollaan jo siinä tilanteessa, että normaalilta lomareissulta olisi tässä vaiheessa hiljalleen aika alkaa palata takaisin kotiin meillähän kaikki on vasta alussa ja olokin on sen mukainen.

Postauksen kuvituksena sekalaisia otoksia matkan varrelta. Ehkäpä jossain vaiheessa palailen vähän syvällisemmin ajatuksin, mutta tässä tunnelmia reissun alkutaipaleelta.