Syntymäpäivä ja ajatuksia elämästä



Täällä matkalla ollessa skootterin kyydissä istumisesta on muodostunut minulle se hetki, jolloin voin rauhassa purkaa ja analysoida omia ajatuksiani ja tunteitani. Tämä muutos skootterifilosofiksi on tuttua jo aiemmilta reissuilta ja oikeastaan ihan järkeenkäypä ilmiö. Skootterin kyydissä on vaikea jutella toiselle yksittäisiä lausahduksia enempää ja lisäksi kännykkää on mahdotonta selailla enkä siis voi uppoutua sosiaaliseen mediaankaan - toisaalta taas ympäröivä liikenne ei vie liikaa huomiota, koska en voi itse vaikuttaa ajon aikana siihen, mitä tapahtuu tai minne mennään. Jäljelle jää siis kaksi vaihtoehtoa: joko voin seurailla ohi viliseviä maisemia ja silmiin osuvia kummallisuuksia tai uppoutua omiin ajatuksiini.

Täytin perjantaina 29 vuotta ja päivän aikana löysin itseni useamman kerran pohtimasta sitä, millä tavalla haluan omaa ainutkertaista ja -laatuista elämääni viettää. Viiletimme päivän aikana monta kertaa skootterikyydillä ympäri Phuketia ja saaren hullusta liikenteestä huolimatta täytyy myöntää, että olen jopa oppinut nauttimaan tästä matkustusmuodosta. Matkalla auringonlaskua katsomaan tunsin jälleen kerran sitä kuplivaa elämäniloa, joka aina välillä yllättää skootterin kyydissä istuessa. Lämmin tuuli pyyhkii ihoa ja olo on vain kertakaikkisen vapaa. 

sunset3

Viime syksystä asti ajatus 29 ikävuoden saavuttamisesta on tuntunut jotenkin pahalta. Sain silloin päähäni, etten taida ehtiä toteuttaa elämässäni kaikkea sitä, mistä haaveilen: tehdä kiinnostavia töitä, opiskella uutta ala, viettää pitkiä aikoja ulkomailla näiden asioiden lomassa saati sitten perustaa perhettä. Halusin siis vähän kaikkea, mutta juuri sillä hetkellä mikään näistä asioista ei yhtäkkiä tuntunut mahdolliselta ilman, että se olisi pois jostain muualta. Siinä missä lapsena yksi ainoa kesä tuntui ikuisuudelta, rullaavat vuodet nyt ohi hirveää vauhtia. Vielä teini-ikäisestä parikymppiseksi ajan kulu tuntui aivan toiselta, mutta sitten joku laittoi pikakelauksen päälle ja yhtäkkiä kymmenen vuotta on kulunut kuin hujauksessa ja tässä lähennellään jo kolmeakymmentä. 

Siinä skootterin selässä istuessani se sitten vain iski, että täällä sitä nyt kaikista entisistä luuloistani huolimatta todella ollaan matkustamassa ja ne uuden alan opinnotkin on aloitettu! Kaikkea muuta ehtii sitten vähän myöhemminkin ja nyt tuntuu yksinkertaisesti mielettömän hyvältä ja oikealta olla juuri täällä. Viime syksystä asti mukana ollut puristava tunne rinnassa on poissa eikä 29 vuotta tunnu enää yhtään liian vanhalta mihinkään.

sunset6

Ehkä tätä voisi kolmenkympin kriisiksikin nimittää. Oli mikä oli, mutta olen kiitollinen siitä, että se sai potkittua vauhtia omien unelmien toteuttamiseen. Aikaa reissussa omaa elämää paossa ei voi tietenkään loputtomasti viettää, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että asiat ovat ottaneet oikean suunnan.

2 kommenttia

  1. Mä oon kanssa yhden sortin skootterifilosofi. Vaikka tykkään ajaa itsekkin, niin ihan parasta on oman miehen kyydissä istuminen. Ja kuten totesit, siinä on aikaa nauttia omista ajatuksista. Varsinkin reissuilla, joilla ollaan paljon kahden kesken niin toi on se hetki, kun ei tarvii ajatuksia vaihtaa toisen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, siis se on jollain tapaa melkeinpä meditatiivinen tilanne kun on vain yksin ajatustensa kanssa eikä voi räpläillä puhelinta tai jutella toiselle ja on vain pakko pysähtyä kuuntelemaan itseään. Tykkään valtavasti niistä hetkistä <3

      Poista