Khao Yain kansallispuistossa voi bongata villejä norsuja

Balilta matkamme jatkui takaisin Thaimaahan, johon saimme muutamaksi viikoksi matkaseuraa mieheni siskosta. Tarkoituksena oli viettää joitakin öitä Bangkokissa ja kierrellä Thaimaan saaristoa. Ihan ensimmäisenä suuntasimme kuitenkin Pak Chongiin ja Khao Yain luonnonpuistoon.

Pak Chong on pienehkö kaupunki muutaman tunnin bussimatkan päässä Bangkokista pohjoiseen. Emme juurikaan ehtineet tehdä kaupunkiin tuttavuutta, sillä vierailumme tarkoituksena oli tutustua kaupungin lähelllä sijaitsevaan Khao Yain kansallispuistoon. Majoitus oli varattu Greenleaf Guesthousen kautta, joka myös järjesti kaikki retkemme. Oikein toimiva ratkaisu tällaiselle pikavisiitille!

Olimme varanneet jo ensimmäiseksi illaksi puolen päivän mittaisen retken, joten bussimatkan jälkeen ehdimme vain pikaisesti vaihtaa vaatteet ja sitten jo kiiruhdettiin. Puolen päivän retkellä pääsee pulahtamaan paikalliseen metsälampeen sekä tutustumaan paikalliseen buddhalaisluolastoon ja sen asukkeihin.

Luolaa asuttavat hyönteisiä syövät pienet lepakot, joita roikkuikin tasaisena mattona ympäri luolan kattoa. Opimme muun muassa, että lepakon jätökset ovat haluttua tavaraa, sillä siitä voidaan valmistaa ruutia. Jätöksiä oli tosiaan nähtävissä ympäri luolastoa ja välillä jalkojen alla rutisivat myös kuolleiden lepakoiden ruumiit. Mietinkin, kuinka paikalliset munkit jaksavat meditoida näissä oloissa helposti kuusikin tuntia kerrallaan - lepakoiden roikkuessa siellä yläpuolella…pakchong2 Luolasta suuntasimme läheiselle pellolle katsomaan lepakoiden lentoa ulos pesästä. Näky oli ikimuistoinen: luolan suulta virtasi taivaalle paksu musta vana lepakoita, jotka kiertelivät, kraatelivat ja tekivät spiraaleja ilmassa. Yhteensä miljoonia ja miljoonia lepakoita lensi luolan suuaukolta ulos koko auringonlaskun ajan - en todellakaan olisi uskonut näkeväni sellaista määrää! Vielä hämärän saavuttuakin saattoi kuulla lepakoiden kitinän ja nahkaisten siipien läiskeen, vaikka mitään muuta ei enää ollut näkyvissä. Tämä oli varmaan suosikkijuttuni koko Khao Yain vierailulta ja retken päätteeksi paineltiin pehkuihin väsyneinä mutta erittäin hyvillä mielin. pakchong1 palchong3 Seuraavana aamuna starttasi koko päivän retki, johon kuului useamman tunnin viidakkokävely, vierailu vesiputouksella ja villinorsujen bongausta. Meillä oli yhdentoista ihmisen ryhmä ja opas, joka johdatti porukkaa pitkin viidakkoa etsimässä erilaisia eläimiä.

Saimme nähdä muun muassa gibboneita jotka tarkkailivat meitä äkäisen oloisina puiden oksilta, suuria sarvinokkalintuja ja liudan erilaisia myrkyllisiä käärmeitä. Lisäksi teimme tuttavuutta myös makakien, krokotiilin ja lopulta myös sen villinorsun kanssa! Siellä se lyllersi viidakossa kapean joen toisella puolella rouskuttelemassa eväitään keskellä tiheikköä eikä pahemmin välittänyt meistä. Välillä se höristeli korviaan ja jähmettyi paikoilleen, jos satuimme pitämään liikaa meteliä. Huomattavasti siistimpää hommaa seurailla elefantin touhuiluiluja sen omassa elinympäristössä kuin vankeudessa - suosittelenkin skippaamaan turisteille tarkoitetut elefanttiratsastukset sun muut ja lähtemään oikealle bongausreissulle! pakchong5 pakchong4Loppupäivä kului lisää elefantteja etsiessä, mutta emme onnistuneet löytämään yhtään kokonaista laumaa. Khao Yain luonnonpuisto on kuitenkin kaunis ja siitä on pidetty Thaimaan mittapuulla jopa poikkeuksellisen hyvää huolta, joten aika kului mukavasti ympäristöä ihaillessakin.

Auringonlaskun aikaan lava-auto käänsi nokkansa kohti Pak Chongia ja lähdimme huristelemaan noin tunnin mittaista paluumatkaa takaisin majoitukselle. Tässä vaiheessa pitkä päivä oli todellakin ottanut veronsa, ja oli ihanaa päästä vihdoin lepäilemään. Hotellilla ihmettelin vetämätöntä oloa ja kuumemittari paljastikin, ettei kyse ollut ihan perusväsymyksestä. Yllättävän hyvin sitä kuitenkin jaksoi, kun päivä oli täynnä mielekästä ohjelmaa!pakchong7

Viimeinen visiitti häärannalla

Olin alunperin suunnitellut ottavani hääpäivänämme vihkirannalta mukaan hiekkaa muistoksi ihanasta päivästämme. Siinä tunteiden sekamelskassa asia kuitenkin unohtui täysin - mikäpä siis sen parempi syy vierailla paikan päällä vielä viimeisen kerran! 

Onneksi tuore aviomieheni on vuosien varrella jo tottunut näihin pieniin hullutuksiini ja ymmärsi, että tuo hiekan kerääminen muistoksi yksinkertaisesti tuntui tärkeältä. Periaatteessa ajatus oli aivan järjetön: ajomatkaa Sanurista saaren länsipuolella sijaitsevalle salaiselle häärannallemme kertyi skooterikyydillä yli tunti suuntaansa. Onneksi silti mentiin, koska loppujen lopuksi tämä oli yksi suosikkipäivistäni Balin reissullamme. Ilma oli todella kaunis ja skootterin kyydissä köröttely mukavaa. Yhdistimme samaan reissuun vielä vierailun Uluwatun temppelillä.
haaranta4
Häärantamme on yksityinen ja perille saapuessamme portit olivat kiinni, kuten olin osannut vähän arvellakin. Todellisuudessa aitaa vähän kiertämällä rannalle on kuitenkin vapaa pääsy. Alas päästyämme löysimme pikkuruisen rantamme typötyhjänä ja lähes kokonaan nousuveden valtaamana.

Olin häiden aikaan ollut huolissani laskuvedestä, joka oli hääpäivänämme todella matalalla. Nyt kuitenkin kävi ilmi, että häät olisi käytännössä ollut mahdotonta pitää rannalla nousuveden aikaan: hiekkaa oli paljaana ehkä kolmasosa aiemmasta ja aallot paiskoivat rantaan hurjina. Rantahäistä haaveileville vinkkinä siis, että kannattaa ottaa selvää vuorovesitaulukoista mutta luottaa myös paikallisten näkemykseen siitä, koska ranta on parhaimmillaan. Vuoroveden vaihtelu kun näkyy eri rannoilla hyvin eri tavoin.
haaranta3
haaranta2
haaranta1 Oli aivan ihanaa nähdä pieni rakkausrantamme viimeistä kertaa. Seuraavat puoli vuotta kannankin mukanani pieniä hiekkapusseja, jotka on piiloteltu ympäri rinkkaa - toivottavasti kukaan innokas tullivirkailija ei puutu asiaan. Vaikka hiekkaa ei olisi saatukaan mukaan, oli tämä aika täydellinen tapa viettää viimeinen päivämme Balilla.

Salaiset unelmahäät rannalla – naimisiin Balilla!

Meidän reissulla on tosiaan ollut yksi muilta pitkään salassa pidetty tarkoitus: suurimman yhteisen unelmamme toteuttamisen ja irtioton lisäksi tämä seikkailu on meille myös häämatka! Jo kuukauden ajan olen ihmetellyt uutta statustani vaimona ja muistellut kaiholla päivää, jota en varmasti unohda koskaan. Menimme toukokuussa naimisiin Balilla kahden kesken rannalla auringonlaskun aikaan.

Kosinta ja päätös häistä

Viime vuoden lopulla sain spontaanin, yllättävän ja jalat alta vieneen kosinnan. Hyvin nopeasti tämän jälkeen tilanteet kuitenkin muuttuivat ja yhtäkkiä olimme tekemässä jo lähtöä tälle elämämme suurimmalle matkalle. Kovin pitkään tästä ei enää mennytkään sitten päättää, että vihkiminen tulisi tapahtumaan kaikessa hiljaisuudessa parin kuukauden päästä alkavalla suurella seikkailullamme.



Olemme usein yhdessä pallotelleet matkahäiden mahdollisuutta. Vaikka rakastan häitä, eivät perinteiset hääjuhlat, huomion keskipisteenä oleminen ja valtavat hääjärjestelyt ole tuntuneet ihan omalta jutulta. Meille myös tuli tänä vuonna kymmenen vuotta yhdessäoloa täyteen ja tällainen juhlavuosi tuntui täydelliseltä tilaisuudelta antaa yhdessäololle lopullinen sinetti. Matkailu on aina ollut meille yhteinen intohimo, joten mikäs sen parempaa kuin häät kaukomailla! Päätimme olla kertomatta asiasta kenellekään, jättää kihlausvaiheen kokonaan välistä ja järjestää kahdenkeskiset häät ihan kaikessa hiljaisuudessa.

Suomessa emme sitten saaneetkaan tuon päätöksen tekemisen jälkeen aikaan juuri mitään muuta. Tilasin yhden häämekon netistä, mutta se osoittautui hudiksi ja lähti bumerangina palautukseen. Varsinaiset hääpohdinnat alkoivatkin oikeastaan vasta täällä reissun päällä, kun oli jo melkeinpä pakko valita jokin kohde häitä varten.

Valmistelut ja hääsuunnittelijan valinta

Periaatteessa häät olisi voinut järjestää missä tahansa vaiheessa matkaamme, mutta itse halusin niiden olevan mieluiten reissun alkupäässä ja lähellä virallista vuosipäiväämme. Näistä syistä potentiaalisten häämaiden määrä rajautui kahteen: joko järjestäisimme häät Indonesiassa tai Thaimaassa.



Thaimaa oli meille tässä vaiheessa jo kovin tuttu ja Indonesia taas ei, mutta tästä huolimatta Indonesia tuntui alusta asti jotenkin paremmalta vaihtoehdolta juuri meille. Balilla järjestetään paljon häitä, minkä joku voi nähdä myös miinuspuolena. Tämä kuitenkin helpotti meidän elämäämme merkittävästi, sillä ympäri Balia löytyy lukuisia ammattitaitoisia hääsuunnittelijoita, joiden puoleen ulkomailta matkaava hääpari voi helposti kääntyä.

Meille yksi suurimmista huolenaiheista olikin juuri luotettavan hääsuunnittelijan löytäminen. Balilla on ollut tapauksia, jossa pariskunnat ovat maksaneet häistä joita ei koskaan ole järjestetty, kun suunnittelija on maksusuorituksen kilahdettua tililleen kadonnut kuin tuhka tuuleen. Me löysimme  oman firmamme Bali Wedding Association -järjestön kautta. Järjestöön kuuluvat yritykset käyvät läpi tarkan syynin, joten uskalsimme luottaa valitsemamme yrityksen olevan luotettava. Valintaa edellytti kilpailutus, joka todella kannatti: häiden kustannukset tippuivat merkittävästi vain muutamaa yritystä keskenään kilpailuttamalla ja samalla saatoimme valita juuri itsellemme parhaiten sopivan paketin. Meidän häät järjesti Bali Happy Events, jota voin todella lämpimästi suositella.



Hirveän suurta järjesteltävää meidän häissämme ei kyllä muutenkaan ollut ja hääsuunnittelijamme pääsikin helpolla: halusimme kahdenkeskiset rantahäät auringonlaskun aikaan mieluusti mahdollisimman hiljaisella rannalla, englantia puhuvan vihkijän,  meikkaajan ja kampaajan morsiamelle sekä hyvän valokuvaajan. Avioliiton virallistaminenkin päätettiin hoitaa vasta Suomessa, mikä karsi kustannuksia ja ylimääräistä paperisotaa. Illallisen järjestimme itse ja muuten hääsuunnittelijamme teki asiat meille erittäin helpoksi. Solmittuamme sopimuksen heidän kanssaan ei meidän tarvinnut juurikaan ottaa stressiä asioista, vaan kaikki sujui meidän kannaltamme todella kevyesti. Vain häämekon metsästyksestä meinasi kehkeytyä todellinen farssi, mutta siitä saatankin kirjoittaa jo kokonaan oman postauksensa.

Hääpäivä

Itse hääpäivä koitti lopulta todella nopeasti ja yllättäen. Olimme tavanneet hääsuunnittelijamme ja sopineet hääpäivän viimeisistä yksityiskohdista ja aikatauluista pari päivää ennen h-hetkeä. Vihkimisen oli määrä alkaa viideltä ja koska Ubudista oli hääpaikallemme matkaa, piti meikkaajan ja kampaajan saapua hotellille jo yhdeltä. Varttia vaille kaksi ketään ei vieläkään kuulunut ja vaikka Balin epämääräiset aikataulut olivat jo tässä vaiheessa tulleet tutuksi, alkoi pala nousta kurkkuun pohtiessani josko meitä sittenkin oli huijattu. Vain tunnin myöhästyneet meikkaaja ja kampaaja pyyhälsivät parkkipaikalle siinä vaiheessa, kun aloin oikeasti jo hermostua. Onneksi valmistautumiseen oli varattu hyvin aikaa!



Mekkostressiä lukuunottamatta olin suhtautunut häihin todella rennosti. Oli ihanaa ajatella, että olisimme vain kahden eikä meidän tarvitsisi miettiä muiden mieltymyksiä tai odotuksia. Jostain syystä automatkan aikana tunteet alkoivat kuitenkin velloa ja yhtäkkiä vatsassani pyöri aivan hirvittävä jännitys. Naureskelimme yhdessä asialle ääneen, mutta silti tukala tunne ei tuntunut millään menevän ohi. Mielessä pyöri miljoona kysymystä. Mitä jos hääpaikalla sataa? Entä jos ranta onkin tupaten täynnä ihmisiä? Onko vuorovesi niin alhaalla, ettei merestä ole tietoakaan? Myöhästymmekö niin, että aurinko ehtii painua kokonaan mailleen?

Näissä ajatuksissa matka tuntui pieneltä ikuisuudelta ja astuessamme vihdoin autosta ulos hakkasi sydän tuhatta ja sataa. Valokuvaajamme oli vastassa ja halusi heti ottaa pari kuvaa meistä - itseäni jännitti niin ettei poseeraamisesta tuntunut tulevan mitään. Lisäksi kauhistuin kun näin, että rannan vieressä oleva jyrkänne oli täynnä ihmisiä ja valokuvaajia ja niin näytti olevan pikkuruinen rantammekin! Laskeuduimme todella jyrkän ja kivisen polun alas ja alas päästyämme saatoin onneksi hengähtää helpotuksesta: koko rannan toinen pääty oli eristetty ja varattu sovitusti meille ja edessäni avautui autio hiekkaranta ja horisonttiin painuva aurinko juuri niin kauniina kuin olin vihkipaikkamme kuvitellutkin.



Päästyämme tänne "omalle alueellemme" unohdin täysin koko ympäröivän maailman. Siinä me olimme, vain me kaksi. Paljaat varpaat hiekassa, laskevan auringon kullanväriset säteet kasvoilla hyppien. Tilaisuudesta en sano muuta kuin että se oli täydellinen, lämminhenkinen ja ihana. En unohda sitä ikinä.

Kannattiko?

Todellakin kannatti! Me halusimme kahdenkeskiset häät kaukana kotoa ja ne myös saimme. Päivä oli aivan meidän näköisemme ja vain meidän kahden yhteinen, intiimi juttu.

Suurin osa läheisistä otti yllättävän avioliittouutisen vastaan todella hyvin. Jokunen myös hieman pettyi kuullessaan, ettei päässyt jakamaan onnea ja ihanaa päivää kanssamme ja se onkin aivan ymmärrettävää. Tämä oli kuitenkin meidän yhteinen unelmamme ja jälkikäteen ajateltuna sen piti mennä juuri näin.

Päivä oli täydellisempi ja kauniimpi kuin olisin ikinä uskaltanut kuvitella. Matkailu on aina ollut meitä yhdistävä intohimo ja harrastus, ja etenkin nyt jälkikäteen ajateltuna tuntuu täydelliseltä, että häät vietettiin juuri näin – tähänastisen elämämme suurimmalla seikkailulla.

Upea Uluwatu

Viimeisinä Balin-päivinämme päätimme lähteä tekemään vielä kertaalleen tuttavuutta saareen todettuamme ettei Sanur ehkä ole ihan meitä varten. Otimme skootterin alle ja ajelimme noin tunnin matkan Uluwatussa sijaitsevalle Pura Luhur Uluwatu -temppelille, joka on kuuluisa varastelevista apinoistaan sekä jylhistä rantakallioistaan.
uluwatu1uluwatu Mitään muuta ihmeellistä temppelialueella ei ollut, mutta hassut apinat ja hienot maisemat riittivät meille ihan hyvin viimeisen päivän viihdykkeeksi. Me olimme paikalla melko aikaisin ja onnistuimme sen ansiosta välttämään suurimmat turistimassat - kohde vetää puoleensa ihmisiä ympäri Balia ja voin kuvitella, että pahimmillaan ryysis on melkoinen. Auringonlasku on täällä varmasti upeaa katseltavaa, mutta sitä saakin sitten taatusti katsella yhdessä satojen muiden kanssa.

Alueella kaikuvat jatkuvat varoittelut näpistelevistä apinoista kannattaa ottaa vakavasti: ne ovat juuri niin ovelia ja röyhkeitä otuksia kuin sanotaan. Me pidimme kaiken irtaimiston visusti piilossa ja kameran tiukasti kaulalla, joten ongelmia ei tullut. uluwatu9 Kaiken kaikkiaan vierailu oli ihan mieluisa, vaikka temppeli olikin hyvin perinteinen turistirysä. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, olisin mieluusti tutustunut tarkemminkin Uluwatun alueeseen - niin kaunista siellä oli.

Viimeiset päivät Balilla: Sanur


Varoitus: luvassa yhtä mitäänsanomaton blogipostaus kuin mitä Sanurkin oli lomakohteena. Ajattelin jo jättää koko sepustuksen julkaisematta, mutta menköön nyt kuitenkin. Houkutteleva aloituspuhe, eikö?

Vietimme tosiaan Balin reissumme pari viimeistä yötä Sanurissa. Kohde valikoitui oikeastaan sillä perusteella, että Nusa Lembonganin paluulautta saapuu sinne. Lisäksi Sanurista on vain puolen tunnin ajomatka lentokentälle, mikä tuntui lähestyvää lähtöä ajatellen oikein sopivalta.

Näillä valintaperusteilla ei mitään huikeaa lomakohdetta tarvinnut odottaa emmekä sellaista Sanurista löytäneetkään. Sanurin viitisen kilometriä pitkä ranta on oikeastaan melko keskinkertainen - tällä matkalla on nähty niin hienoja hiekkarantoja, etteivät ne kaikkein tavallisimmat tunnu enää oikein miltään. Moniin muihin Balin rantoihin verrattuna ranta on kuitenkin hyvin matala-aaltoinen, joten se sopii hyvin lapsiperheille ja uimisen perään haikaileville lomailijoille.
sanur sanur3
Etenkin Cangguun verrattuna Sanur on aika suuri ja vilkas: joka nurkalta löytyy putiikkeja ja krääsäkojuja, ravintoloita sekä muita palveluita. Yövyimme Alia Home stay -nimisessä hotellissa, joka osoittautui oikein hyväksi valinnaksi. Hotelli sijaitsi pienellä kujalla ja meille avautui sen toisesta kerroksesta mukava näkymä Sanurin kattojen ylle. Olimme toisen kerroksen ainoat asukkaat ja hotellin alakerrassakin taisi asua vain yksi pariskunta. Palvelu pelasi oikein hyvin ja olimme tyytyväisiä. Voin siis suositella!
sanur4 Muuten Sanurista jäi aika mitäänsanomaton kuva, enkä varmasti palaisi sinne enää uudestaan. Sympaattisin juttu, jonka kaupungissa ehdimme nähdä oli noin viidentoista pikkupojan lauma, joka yritti yhteisvoimin saada aivan valtavan kokoista leijaa yläilmoihin. Balilla tuulee paljon, joten leijan lennättäminen on siellä hyvin yleistä ja leijoja näkeekin jatkuvasti taivaalla kymmenittäin. Poikien leija oli taatusti suurin, jonka koko reissullamme näin ja isosta koosta johtuen sen ilmaan saaminenkaan ei ollut mikään ihan simppeli juttu. Valitettavasti onnistuinein yritys päättyi siihen, että leija lennähti suoraan meriveteen ja pojat pääsivät kuivatuspuuhiin.

Nusa Lembonganin suosikit: Devil’s tear ja Blue Lagoon


Edelliseen postaukseen tuli niin hurja määrä kuvia ja toisaalta nämä kaksi paikkaa jäivät Nusa Lembonganilta erityisesti mieleen, joten päätin omistaa niille ihan oman postauksen.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, on meri Nusa Lembonganilla ihan mieletön ja saarelta löytyy parikin paikkaa, jossa sen upeutta pääsee ihastelemaan muutoinkin kuin hiekkarannalta käsin. Toinen näistä paikoista on Blue lagoon, joka sijaitsee itseasiassa Nusa Lembonganin vieressä sijaitsevalla Nusa Ceninganin saarella. Saaria yhdistää silta ja käytännössä ne ovat kuin yhtä ja samaa. Blue Lagoon on pikkuinen lahdelma, jota pääsee katselemaan ylhäältä päin kallioilta käsin. Balia ympäröivät kirkkaansiniset vedet vellovat alapuolella turkoosina massana - ylös, alas, ylös, alas…

Olisin voinut istuskella täällä vaikka kuinka kauan vain katselemassa ulapalta salmeen vyöryviä aaltoja. Täydellinen rauha!
devilstear4 devilstear devilstear2
Vielä Blue Lagooniakin lumoavampi näky on saaren lounasosassa sijaitseva Devil’s Tear. Kyynelestimisen sijaan paholainen vetää täällä kyllä ihan kunnon raivarit, kun Aallot hyökyvät mereltä rantakallioita päin mielettömällä voimalla ja muodostavat aivan mielettömiä pärskeitä, pylväitä ja räjähdyksiä.

devilstear1 devilstear6 devilstear7 devilstear9  Devil’s tearilta näkee myös auringonlaskun, mutta valitettavasti meille sattui joka ilta niin pilviset kelit, että auringosta näkyi vain pieni pilkahdus pilviverhon takaa. Voin siis vain kuvitella, miten mahtavalta sama maisema näyttää auringon laskiessa taustalla horisonttiin. Täälläkin olisin voinut istuskella vaikka tuntikaupalla ihmettelemässä meren hirmuista voimaa - auringonlaskua tai ei.

Pakko jakaa vielä tämä viimeinen otos - heti sen ottamisen jälkeen tuota vettä lensikin nimittäin laidan yli niskaan ainakin kymmenen litraa: devilstear8