Jotakin uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua...

Meidän täydellisistä rantahäistä on vierähtänyt jo tasan kaksi kuukautta, uskomatonta! Aion täällä blogin puolella vielä ajoittain palailla häihin siitä huolimatta, että päiviä rouvana on takana jatkuvasti enemmän.

Lupailin viimeksi häistä kirjoittaessani, että kerron tarinan tuon melkein katastrofiin johtaneen mekon metsästyksen takaa ja ajattelin muutenkin vähän raottaa häähankintoja, kun niihin kaikkiin tuntuu liittyvän vähän jotain erikoista tai hölmöäkin. Ja osuvathan ne aika hyvin nappiin myös tuon "jotakin uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua" -perinteen kanssa.

Vaikka muuten ei hääperinteistä piittaisi, on tuo vanha mantra morsiamen juhla-asuun kuuluvista osasista varmasti monelle tuttu. Loru on peräisin viktoriaanisesta Englannista, mutta nykyään käytössä monessa eri maailmankolkassa. Itse en ensin ajatellut koko asiaa, mutta sitten yhtäkkiä palaset ikään kuin itsestään loksahtivat paikoilleen.

Jotakin uutta - häämekko

"Katse kohdistuu menneisyyden lisäksi tulevaisuuteen. Elämässä alkaa avioliiton myötä uusi luku."



Häämekon kanssa tosiaan vuodatettiin tuskan hikeä melkeinpä hääpäivään saakka. Vaikka häitä vietettiin kahdestaan, tuntui oikeanlainen mekko tärkeältä osalta tuota päivää. En kuitenkaan missään nimessä halunnut oikeaa morsiuspukua, vaan ihan vain jotakin yksinkertaista ja kauniisti laskeutuvaa rantaseremoniaamme varten. Luulisi maailman olevan täynnä yksinkertaisia valkoisia mekkoja, mutta ei.

Ehdin vielä Suomessa ollessamme tilata yhden mekon, joka nettikaupassa vaikutti täydelliseltä. Eihän se sitä ollutkaan, ei edes lähelle: mekko ei istunut oikein ja tuntui kuitenkin lopulta liiankin pramealta kaikkine blingblingeineen kahdenkeskisiin rantahäihin. Palauttaminen tarkoitti kuitenkin sitä, että mekko olisi pakko löytää reissusta.

Thaimaassa valkeni aika nopeasti, että tarjolla on lähinnä kahdenlaisia mekkoja: perinteisiä paikallisia hääasuja sekä suuria, pöyheitä kermakakkuja. Ei mitään sellaista, mitä itse olin hakemassa. Thaimaa on kuitenkin pullollaan räätäleitä, joten päätin kääntyä ammattilaisen puoleen.

Ensimmäinen tapaaminen räätälin kanssa sujui mahtavasti. Esittelin inspiraatiokuvia tyylistä, jota olin hakemassa ja räätäli tuntui ymmärtävän jutun juonen. Ensimmäisessä sovituksessakin mekon luuranko vaikutti hyvältä - räätäli tosin ei suostunut avartamaan mekon selkää yhtään kuten olisin toivonut, mutta se tuntui pieneltä yksityiskohdalta.

Toinen sovitus menikin sitten aivan mönkään...Räätäli oli ottanut ohjat omiin käsiinsä ja mekko oli jotain ihan muuta kuin mitä oli tilattu. Helma oli lyhennetty liian lyhyeksi ja laskeutui huonosti, mutta suurin ongelma oli yläosa: se oli jäykkä, muodollinen, kankea... Siis kaikkea muuta kuin mitä olin toivonut. En tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. Räätäli varmaan huomasikin ilmeestä, että nyt ei mennyt nappiin ja kahden korjauskerran ansiosta mekko saatiin lähemmäs sitä, mitä olin alunperin tilannut. En kuitenkaan ollut tyytyväinen lopputulokseen ja jossain vaiheessa mielessä alkoi kyteä ajatus siitä, voisiko jostain vielä löytyä parempi mekko.

Balilla ajatus oli vahvistunut sitten siihen pisteeseen, että olin ihan varma etten halua mennä Thaimaa-mekossani naimisiin. Luojan kiitos räätälin työ ei maksa Thaimaassa mansikoita, eli rahallisesti menetys ei ollut valtava - harmaita hiuksia se aiheutti sitten senkin edestä.



Vaikka Balilla menee naimisiin vuosittain satoja morsiamia, ei mekkovalikoima sielläkään ole häävi ainakaan silloin, kun etsii jotain vähemmän muodollista ja ei niin häämekkomaista. Bali on iso saari, eikä paikallisista hääpukuliikkeistä yksikään sijannut kovinkaan lähellä meitä. Siellä sitten juostiin ympäri Balia valkoisen kokopitkän mekon perässä laihoin lopputuloksin.

Lopulta kuin ihmeen kaupalla löysin täydellisesti mielikuviani vastaavan mekon eräästä balilaisesta verkkokaupasta, jonka kivijalkaliike sattui sijaitsemaan majapaikassamme Ubudissa. Mutta ei! Sovituksessa paljastui, että valkean mekon rintamukseen oli ommeltu kellertävät täytteet, jotka kuulsivat todella pahasti läpi kankaasta eivätkä muutenkaan juuri imarrelleet. Jos Thaimaassa räätälin sooloilu itketti ja nauratti, ei tässä vaiheessa naurattanut enää yhtään.

Seuraavana yönä heräsin kesken unien ja tiesin, että olisi otettava riski ja vietävä mekko räätälille. Ostin siis sian säkissä ja lähdin anelemaan apua maailman ihanimmalta balilaisnaiselta. Hän ymmärsi tuskan, otti mekon haltuunsa, poisti täytteet ja kavensi vyötärönkin sopivaksi - häpeällisen halpaan kolmen euron hintaan! Sain mekon korjattuna kaksi päivää ennen häitä ja voi että, kyllä kannatti. Se ajoi asiansa täydellisesti ja nyt vain harmittaa älyttömästi, ettei tuota taida voida enää jatkossa käyttää. Koska en ole uskaltanut postittaa mekkoa Suomeen, se kulkee edelleen rinkassa mukana.

Jotakin vanhaa - sormus

"Perheessä vuosia kulkeneet korut, pitsi mummon hääpuvusta tai vanha taskuliina symboloivat morsiamen suhdetta perheeseensä ja menneisyyteensä. Usein hääpuku täydentyy jollain isoäidin tai äidin vanhalla."


Jotain vanhaa löytyi jo Suomesta. Mehän tosiaan jätimme kihlausvaiheen kokonaan välistä, eli nimetön huuteli tyhjyyttään hääpäivään asti. Jossain vaiheessa sain ajatuksen siitä, että äitini nivelreuman takia lähes käyttämättömäksi jäänyt, vanhempieni 30-vuotishääpäivän kunniaksi isältä lahjaksi saatu sormus olisi täydellinen tähän tarkoitukseen. Juuri sopivan simppeli omaan makuuni ja tunnearvoltaan korvaamaton. Sitten vain kysymään äidiltä (ja siskolta) lupa, ja sehän heltisi.

Tämä hankinta tuli siis erityisen halvaksi ja on aivan täydellinen juuri minulle. Olen vähän kuitenkin miettinyt, että haluaisin hankkia esimerkiksi ensimmäisenä hääpäivänä sormuksen vierelle vielä kaveriksi toisen, sellaisen ihan oman. Aika näyttää!

Jotakin sinistä ja jotakin lainattua - hääkimppu

"Sininen on uskollisuuden, puhtauden ja luotettavuuden symboli, ja niitä kaikkia on hyvä olla mukana myös avioliiton satamaan astellessa."



Niin, minulla jotakin sinistä ja jotakin lainattua tulivat sitten tavallaan samassa paketissa. Hetken arkailin, kehtaako tätä tarinaa edes julkisesti kertoa, mutta antaa mennä.

Hääkimppua ei ollut tarkoitus alunperin hankkia ollenkaan. Saimme hääpaketin hintaa alaspäin useita satasia karsimalla kaikki kukkaiskoristelut pois (tähän toki sisältyi myös hääkaaren ja -rannan koristelut kimpun ja vieheen lisäksi). Jossain vaiheessa rupesin kuitenkin miettimään, että voisihan joku pieni, edullinen kimppu kuitenkin olla ihan kiva lisä... Seuraavaksi jo ajeltiinkin ympäri Ubudia kukkia etsimässä, vaan eipä löytynyt!

Skootterireissullamme Batur-vuorelle katselin paikallisia villikukkia ja mietin, saisiko niistä kimppua aikaan. Nopeasti ohi vilahti jotain sinistä, mutta kyyti rullasi kovaa vauhtia eteenpäin enkä ehtinyt jäädä tutkimaan tarkemmin. Paluureissulla oli kuitenkin pakko pysähtyä samoilla kohdin ja siellähän ne nököttivät: minun häähortensiani, hylätyn rauniotontin laidalla puolittain ojassa!

Tuumailin aika pitkään, voiko niitä kukkia nyt oikeasti ottaa vai ovatko ne kuitenkin jonkun toisen omaisuutta. Tarpeeksi pähkäiltyäni totesin, että eivät millään voi olla ja kasvavathan ne takaisinkin - siis käytännössä kukat ovat vain lainassa sen pienen hetkisen. Taitoin mukaani pari oksaa ja voilá, häälook oli valmis!

Hortensiat olivat jo valmiiksi vähän osumaa ottaneita ja jouduinkin karsimaan oksista muutaman kukinnon. Niinpä kimpusta ei tullut ihan täydellisen pyöreää. Janoinen kimppu ei myöskään ottanut kovin hyvin lähes parituntista kuumaa automatkaa vihkipaikalle, ja se kesti löpsähtämättä juuri ja juuri vihkimisen läpi. Mutta katsokaa nyt, miten kauniisti tuo sininen väri sointuu taustalla kimaltelevaan mereen!



Perinteisestihän morsiamen pitäisi lainata jotain onnellisesti naimisissa olevalta naiselta, joten ihan niin nappiin tämä ei osunut. Menköön tuo äitini sormus siihen kategoriaan, vaikkei lainassa olekaan. Eräs ihana ystäväni totesikin, että tämä kimppu ja tarina sen takana on juuri niin annamainen kuin olla voi - ei ihan jokainen morsian huoli ojasta noukittuja kukkia hääkimppuunsa.

Japani oli muuten täynnä sinisenään kukkivia hortensioita ja voi että, kuinka hyvän mielen saan nykyään joka kerta niitä nähdessäni. Ainiin - ja löytyihän se kukkakauppakin Ubudista ihan vahingossa pari päivää häiden jälkeen ohi ajaessa...

"Lisäksi ennen vanhaan ajateltiin, että jos morsiuspuvusta löytyy hämähäkki, luvassa on hyvää onnea."

Niin no, täällä päin maailmaa tuokin olisi varmaan ollut mahdollista mutta sattuipa jäämään väliin...;)

4 kommenttia

  1. Oi ihana Anna! Olen odottanut tätä osiota ja näin sunnuntaina se tuli tänne tädille kuin lahjaksi. Nuo kuvat on täydellisen ihania. Ja tuo puku näyttää siltä kuin se olisi pitkällisen harkinnan tulos (kuten tietty onkin).

    VastaaPoista
  2. Kuvien perusteella en olisi kyllä uskonut, että mekon kanssa olisi ollut mitään ongelmaa. Istuu kuvissa niin täydellisesti sinulle ja niin sopiva rantahäihin. Vähän nyt ihastuin tuohon selkäosaan, oih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Mekko vastasi lopulta oikein hyvin niitä omiakin mielikuvia rantahäämekosta, mutta oli kyllä tuskien taival ennen sen oikean löytymistä :D

      Poista