Paras syy matkustaa Thaimaahan

Minulle riittäisi Thaimaahan matkustamisen syyksi lähestulkoon pelkkä ruoka. Hyviä thai-ravintoloita löytyy nykyään useampia jo Suomestakin, mutta missään muualla ruoka ei ole yhtä herkullista ja edullista kuin täällä. Minulle thai-ruoka tuo hetkessä mieleen ruokatorien kummallisen tuoksujen viidakon ja lieskoja leimauttelevat wokkipannut.

Parhaat thai-ruokapaikat eivät ole turisteja varten rakennettuja, näyttäviä ja siistejä ravintoloita, vaan yksinkertaisia muovituolipaikkoja katujen varsilla. Mitä simppelimpi miljöö ja mitä enemmän paikallisia syömässä, sitä varmemmin melkeinpä tuntuu löytyvän erinomainen ja vieläpä kohtuuhintainen ravintola. Ei kannata antaa ulkonäön hämätä, vaan suunnata rohkeasti niihin vähän rouheamman näköisiin paikkoihinkin.

Oma, ikuinen suosikkini on keskeltä Phuketin saarta paikallisten asuinalueelta Kathusta löytyvä, nykyään Indy G -nimellä toimiva ravintola. Vuonna 2009 ravintolalla ei ollut vielä edes nimeä ja se todellakin oli hyvin simppeli puitteiltaan. Seitsemässä vuodessa kehitys on kulkenut eteenpäin ja ravintolan suosio poikinut tulosta: ravintola on ilmeeltään siistimpi ja sen yhteydestä löytyy jopa kahvila. Paikallisia ravintolassa parveilee jopa entistäkin enemmän ja ruoka on yhtä herkullista ja halpaa kuin aina ennenkin. Uskoisitko, että ja alapuolella näkyvät annokset ovat maksaneet vain hieman vajaan euron kappale? Phuketin turistialueilta ei varmasti löydy ruoalle näin hyvää hinta-laatusuhdetta.
  ruokaa5Klassinen Pad Thai ja kanaa cashew-pähkinöillä. Niin herkullista ja maistuvaa! Annokset ovat melko pieniä, mutta vievät kyllä nälän mennessään. Ja jos eivät vie, uskaltaa näillä hinnoilla aina tilata toisenkin. ruokaa6 Tällä reissulla suosikikseni on vähän yllättäen noussut thai-omeletti. Tämä munakas on aivan eri maata kuin suomalainen sukulaisensa: maukas ja mausteinen.

 Munakas uppopaistetaan osterikastikkeella ja muilla herkuilla maustetussa öljyssä, kuvassa näkyvä yksilö on tehty vielä erityisen rapsakaksi. Täytteeksi voi halutessaan pyytää sian jauhelihaa, mikä tekee omeletista entistä ruokaisamman. Niin hyvää! ruokaa3 Vaikka thai-ruoan joukossa paljon kasviksia käytetäänkin, heräsi jossain vaiheessa sellainen tunne, ettei se perinteinen puoli kiloa päivässä taida ihan täyttyä - etenkään jos hedelmiä ei lasketa mukaan. Aloimme tilaamaan aterian lisukkeeksi paistettua morning glorya ja kyllä kannattaa! Hyvin valmistettuna tämäkin vie kielen mennessään ja samalla saa lisättyä vihreää ruokavalioon.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että haluaisin radikaalisti vähentää omaa lihan käyttöäni viimeistään siinä vaiheessa, kun palaamme Suomen kamaralle. Chiang Maista löytyi onneksi näitä ajatuksia aivan loistavasti tukeva ravintola, joka osoitti sen, ettei ruoka todellakaan aina kaipaa lihaa ollakseen maistuvaa. Ehkä parhaat thai-ruoat, joita koskaan olen syönyt! ruokaa2 Massaman curry on ruoka, jota kehotan joikasen Thaimaan-kävijän maistelemaan. Kuvassa vieläpä lihaton versio, mutta silti paras massaman-annos, jonka olen ikinä syönyt. Melkein itkettää tieto siitä, etten pitkään aikaan saa maistella tuota herkkua. ruokaa1 ruokaa Toinen henkilökohtainen suosikkini somtam on täydellinen esimerkki thai-ruoasta, sillä yhdestä annoksesta löytyvät sulassa sekasovussa kaikki perusmaut: suolainen, makea, tulinen ja hapan. Kuulostaa erikoiselta, mutta toimii!

Yllä näkyvässä kuvassa tosin ei ole somtam, vaan hyvin samalla periaatteella valmistettu kana-annos. Jo ensimmäisen haarukallisen jälkeen huudahdin, että tähän ravintolaan tullaan uudestaan. Ja niin tultiinkin, aika montakin kertaa.ruokaa7 Ja vielä rapsakkaa kanaa tahmealla riisillä, joka on ihan oma lajikkeensa. Voisin jatkaa tätä postausta vaikka kuinka kauan, enkä edes päässyt keittoihin saati herkkuihin kuten mango stickyriceen asti...

Ehdottomasti yksi Thaimaan parhaita juttuja on se, että joka nurkalla on tarjolla jotain hyvää! Ja koska ruoka on edullista, niitä erikoisempiakin vaihtoehtoja uskaltaa maistella ennakkoluulottomasti. Nyt useampi viikkoja Japanissa ja Amerikassa reissattua on totisesti ikävä niitä Thaimaan kukkarolle mieluisia hintoja.

1 kommentti

  1. Hienoja kuvia, nyt on nälkä vaikka kello on vasta vaille kahdeksan ja aamiainen on syöty. Antaa kyllä hyvää mielikuvaa ruokalistasta.

    VastaaPoista