Kalliovuorten huipulla

Coloradon Rocky Mountain National Park on paikka, jossa vierailijan ei tarvitse varmasti ottaa yhtä askeltakaan, jos ei niin halua. Tässä suhteessa se on siis aivan kuten monet muistakin Pohjois-Amerikan suosituimmista kansallispuistoista ja sopii siis monenlaiselle reissaajalle. Paikan päälle kannattaa ehdottomasti vaivautua oli agendalla sitten vaeltamista tai ei: itselleni se jäi mieleen yhtenä Pohjois-Amerikan matkamme upeimmista kohteista.

Jos kansallispuistoon aikoo, suosittelen lämpimästi patikointia myös vuoriston alaosissa, mutta vähintäänkin kannattaa ajaa autolla lähes 4 000 metrin korkeuteen kohoavaa Trail Ridge Roadia pitkin ihailemaan uskomatonta vuoristomaseimaa. Mitä ylemmäs auto kipuaa, sitä kauniimpia maisemia tie heittää eteen. Lopulta tajuat astuneesi kuin toiseen maailmaan. Tällaista paikkaa ei ihan joka päivä pääse kokemaan!



Itse ihastuin lujasti Kalliovuorten karuun, tundran peittämään maastoon. Valaistus korkeuksissa oli todella kaunis ja pilvet näyttivät välillä olevan niin lähellä, että niihin teki mieli kurottaa kädellä.

Ylhäällä ei ole pakko patikoida, sillä näköaloja riittää muutenkin. Suosittelen kuitenkin tekemään edes jonkun lyhyemmän kävelyretken, jos se yhtään tuntuu omalta jutulta. Me esimerkiksi kipusimme suhteellisen lyhyen matkaa Marmot Point Trailia pitkin ylös näköalapaikalle, joka näytti jatkuvasti olevan ihan seuraavan kukkulan takana eikä sitten taas ollutkaan. Eräs vastaantullut kaksikko oli kyllästynyt ja jättänyt leikin kesken mutta toinen jo alas suuntaamassa ollut vanhempi pariskunta kehui, että maisemat ovat todellakin vaivan arvoiset. Ja olivathan ne, jälleen kerran! Katsokaa nyt tuota muikeaa hymyä. Tuosta ei ihminen paljon onnellisemmaksi voi tulla.




Jos vuoren huipulla mielii vaeltaa, olisi sinne hyvä suunnata mieluiten ennen puolta päivää. Iltapäivällä pilvet alkavat kerääntyä vuoren huippujen ympärille ja ukkosmyrskyt ovat yleisiä.  Kannattaa myös varautua siihen, että oma elimistö pistää vastaan ja korkeusero saattaa aiheuttaa lieviä vuoristotaudin oireita: meistä molemmat kokivat yläilmoissa pientä päänsärkyä, huimausta ja outoa hengästymistä ja kesti jonkin aikaa hoksata, mistä on kyse. Korkeuksiin on myös hyvä varata riittävästi vaatetusta, jota on helppo tarvittaessa lisätä tai vähentää.




Kaiken kaikkiaan Rocky Mountain National Park on paikka, joka tarjoaisi uutta nähtävää varmasti vuosikausiksi. Kauniita patikkareittejä riittää sekä puurajan ylä- että alapuolella: sen kuin vain valitsee parhaat päältä. Meille paikka oli jälleen yksi todiste siitä, kuinka uskomattoman vaihtelevaa ja kaunista luonto Pohjois-Amerikassa oikeasti onkaan - asia, jota en koskaan todella ollut käsittänyt ennen tätä matkaa.

10 kommenttia

  1. Oi kun näyttää houkuttelevalta <3 Pitkäaikainen unelmani on päästä noihin maisemiin valokuvaamaan ja patikoimaan :) Varmasti mieleenpainuva kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa lähteä, kun oma tilanne sen sallii! Aivan mieletön paikka tuo oli :)

      Poista
  2. Aivan uskomattomia maisemia! Maailmassa olisi kyllä niin paljon polkuja, joita pitkin pitäisi päästä tallustelemaan. Näissä vuoristomaisemissa Suomi jää kieltämättä vähän kakkoseksi minimaalisine korkeuseroineen, mutta onneksi meillä on paljon muuta upeaa, mistä olla ylpeitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mitä vuoristomaisemiin tulee niin me otetaan kyllä takkiin ja pahasti :D Ehkäpä muuten osittain juuri sen takia nämä vuorihommelit jaksaa innostaa mua niin hirveästi, kun se ei ole ihan jokapäiväistä kauraa? Muutenhan luonto on tosiaan meilläkin kyllä onneksi aivan upeaa :)

      Poista
  3. Ihan mielettömät maisemat!! Tuonne haluan matkata kamerani kanssa tutkimusretkelle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on kyllä upea paikka <3 Kiitos kommentista Sarrri!

      Poista
  4. Aivan käsittämättömän kauniita kuvia! Rocky Mountains on ollut paikkana sellainen, jonne olen haaveillut pääseväni jo pitkään. Onneksi se onnistui nyt näin nojatuolimatkalla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Nella! Toivottavasti pääset toteuttamaan haaveesi pian :)

      Poista
  5. Wow wow wow, aivan huikeita kuvia! Ja varmasti huikea reissu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AinoEmilia, ja kyllä vaan! Kaikki omat odotukset on kyllä ylittyneet moninkertaisesti tällä matkalla ja etenkin Pohjois-Amerikka löi ällikällä.

      Poista