Matkaväsymystä (edelleen) ilmassa

Kirjoittelin jokin aika sitten nähtävyysähkystä, joka onnistui yllättämään äkillisesti retkellämme Colorado Springsiin. Sain silloin onneksi nopeasti selätettyä nuo ajatukset ja matkamme jatkui hyvillä mielin. Vajaa viikko tästä eteenpän väsymys kuitenkin nosti uudelleen päätään.

Nousimme taannoin eräänä aamuna tarkoituksenamme suunnata ihalemaan Reddingin lähellä sijaitsevaa Mount Shastaa ja sen kupeessa sijaitsevaa salaista vesiputousta. Siinä tunnin automatkan aikana se kuitenkin taas iski ihan yllättäen: en jaksa, ei huvita!

Perille päästyämme mutustelimme heti ensialkuun mukaan pakatut eväät napoihimme ja totesimme, että suunnittelemamme vesiputousvierailu on sittenkin aika hankala. Reitti paikan päälle olisi kulkenut paikallisen junaradan kautta, vaatinut junien väistelyä kapeilla kulkuväylillä ja muuta vaarallista sekä sisältänyt sakottamiseksi tulemisen riskin siitä hyvästä, että ylipäätään liikkuu moisella kielletyllä alueella. Putous on kaikkien kertomusten mukaan upea ja siellä pääsee uimaankin, mutta tuossa väsyneessä mielentilassani sekään ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.


Siinä me sitten istuskelimme Siskiyou-järven rannalla: toinen ihan tyytyväisenä ja toinen mieli mustana. Rauhallinen järvimaisema olisi voinut melkeinpä olla kuin Suomesta lukuunottamatta taustalla kohoavaa upeaa Shasta-vuorta. Mietin elämää ja sitä, kuinka kiittämätön tällainen asenne onkaan. Olen elämäni matkalla, mutten jaksa innostua kaikesta siitä uskomattomasta upeudesta, mitä maailma eteeni heittää!

Siinä hetken istuttuamme päätimme jättää suunnittelemamme vesiputouskohteen väliin jatkaa sen sijaan retkeämme vielä Burney Fallsille noin tunnin ajomatkan päähän.

Burney Falls on kaunis, kahteen osaan jakautuva vesiputous ja ihan kokemisen arvoinen paikka, jopa tällaisen mököttäjän mielestä. Putouksen halki virtaa 380 miljoonaa litraa vettä päivässä eli tuon paremman puoliskoni laskelmien mukaan vähän vajaa 4 400 litraa sekunnissa - aika kunnioitettava määrä! Vesiputouksen ympäri kulkee mukava, hieman yli kilometrin mittainen patikkareitti ja halutessaan putousta pääsee katselemaan ihan alas asti, missä suloisen viileä vesiharso hivelee kasvoja.


Aivan Burney Fallsin vieressä kulkee myös Pacifc Crest Trail: yli 4 000 kilometriä pitkä USA:n halkaiseva patikkareitti, joka kulkee Meksikon rajalta aina Kanadan rajalle asti. Reitin patikoi päästä päähän vuosittain arviolta 150-300 hurjapäistä trekkailijaa ja me onnistuimme tapaamaan heistä Burney Fallsilla kaksi. Pojat olivat olleet patikoimassa jo lähes kolme kuukautta ja vielä pari kuukautta oli edessä. He olivat aika kovakuntoisen oloisia kavereita eikä ihme: tuohon suoritukseen ei todellakaan ihan kuka tahansa pysty!



Autoimme kaksikkoa ottamalla heiltä vähän roskia autoomme, jotta heidän ei tarvitsisi kantaa niitä kilometrikaupalla mukanaan muiden varusteiden lisäksi ja toivottelimme hyvät jatkot. Samalla mietin, että jos näitä miehiä ei matkaväsymys paina, niin ehkäpä itsellänikään ei oikeasti ole syytä valittaa.

Kotimatkalla mieli oli jo vähän valoisampi, ehkä juuri tuon kohtaamisemme ansiosta. Ennen reissua en osannut arvatakaan, millaista tunteiden vuoristorataa tulisin tien päällä käymään läpi. Suurimman osan ajasta kaikki on tietysti maailman siisteintä, mutta ei reissaaminen missään nimessä ole pelkästään auringonpaisteista ihanuutta ja välillä tulee sitten näitä aallonpohjia. Todellisuudessa pitäisi varmasti antaa vähän enemmän armoa itselleen, sillä erityisesti reissumme Amerikan osuus on ollut mekoista suorittamista ja paikasta toiseen juoksemista. Kun matkaa on takana lähes puoli vuotta, ei ihme että välillä vähän väsyttää. Eivätkä ne pari lepopäivää siellä täällä ole pahitteeksi, vaikka maailman toisella puolella asti ollaankin.

16 kommenttia

  1. Pacific Crest Trail olis kyllä ihan käsittämättömän upea juttu kokea elämässä - tai no tottapuhuen mikä tahansa vastaava vaellus. Kunto ei todellakaan olis mulla kohdallaan tollaista reissua varten, mutta Wildin (ja miljoonan muun vastaavan leffan) innoittamana oon kyllä vakavasti miettinyt että jossain vaiheessa elämää pitäis tollanen retki tehdä! :)

    Mulla oli viime kesänä niinä parina päivänä mitä jenkeissä pysähdyin ihan samanlainen suorittamisen tarve vaikka vain yhdessä kaupungissa hengattiinkin. Muihin kohteisiin verrattuna jenkit oli niin pirun kallis että tuntui että siellä on vaan pakko tehdä jotain. Siis ajatuksella että jos peruselinkustannukset on näin kalliit niin kyllä tälläsellä rahankäytöllä pitää sit jotain nähdäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusinpas tän sun kommentin ansiosta, että mä en ole muuten nähnytkään tuota elokuvaa vielä vaikka se on ollut listalla, mutta nyt on varmaan ihan pakko katsoa! Aivan varmasti tuollainen vaellus on kokemus vailla vertaa: rankkaa mutta antoisaa. En varmaan koskaan tule olemaan siinä kunnossa, että lähtisin itse tuollaista yrittämään mutta kumarran syvään ja nostan kyllä hattua kaikille niille, jotka tuohon pystyvät.

      Ja joo, meillä suurin tekijä tässä oli varmaan se kun Jenkeissä oli vaan niin hirveän paljon tekemistä ja näkemistä, että halusi vain päästä kokemaan mahdollisimman paljon! Ja just noi hinnat...:D

      Poista
  2. Vau, mikä vaellusreitti! Hurjalta kuulostaa, joten hatunnosto niille, jotka tuollaisen urakan tekee :)
    Musta tuntuu, että vähänkään pidemmällä reissulla ei vaan voi välttyä matkaväsymykseltä. Viime talven Kaakkois-Aasian reissulla samanlainen tympääntyminen iski mulla 1,5 kuukauden jälkeen. Mutta onneksi se meni äkkiä ohi :) Suosittelen pitämään lepopäiviä, se auttaa! http://www.rantapallo.fi/murumou/kun-reissuvasymys-iskee/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on kyllä aivan huikea reitti! Vuodenaikojen takia se on käveltävissä vain vähän yli viisi kuukautta vuodessa ja siinä ajassa pitäisi sitten saada tuo 4 200 kilometriä taivallettua - ihan hullua :D Ja kiitos vinkeistä, kävinkin lueskelemassa sun postauksen postauksen :) Mullekin tää uuvahtaminen on tuttu matkakaveri jo vanhoilta reissuilta ja eihän siihen oikein muu tepsi kun lepo.

      Poista
  3. Oho, hurjan kuuloinen toi trekkausreitti! Mutta ihan legendaarisen kuuloinen. :) Uskon kyllä, että noin pitkällä matkalla matkaväsymykseltä ei voi välttyä. Toisaalta kun teillä on tosiaan niin paljon aikaa, ehkä te voisitte jonkin aikaa vain olla yhdessä paikassa ja hengailla? Vai ootteko tehneet jo sellaista? Jos koko ajan näkee uutta, se käy pidemmän päälle todella raskaaksi. Siitäkin huolimatta täytyy sanoa, että on teillä kyllä unelmareissu meneillään! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei ole ihan tällaisen tavallisen sunnuntaivaeltajan juttu! Tyydyn tässä asiassa vaan ihailemaan muita :D Ja joo, itseasiassa nyt me ollaankin nyt takaisin Thaimaassa levähtämässä - blogi vaan laahaa pikkaisen jäljessä vielä. Meillä oli kesäkuun alusta asti melkeinpä tähän päivään ihan hirmuista suorittamista ja paikasta toiseen juoksemista tää reissailu, joten oikeastaan ihmettelen että selvisin näinkin vähällä. Huomaa kyllä silti, että nyt on oltu aika kauan pois kotoa sillä viimeiset pari päivää on taas joku selittämätön känkkäränkkä vaivannut, vaikka ollaan oltu ihan kaikessa rauhassa eikä tehty edes juuri mitään :D Mutta tällaista tää reissaaminen taitaa vaan olla silloin, kun se kestää näin kauan...Ylä- ja alamäet kuuluu asiaan :)

      Poista
  4. Ooo PCT! Villi vaellus-kirjan jälkeen oon haikaillut noihin maisemiin, mutta en ole aika hyvästä matkahistoriasta huolimatta käynyt vielä Amerikassa kertaakaan.
    Tunnustan että mullaki on vähän matkaähky. Viime vuosi oli ihan huikea matkailullisesti, ja tämä vuosi vähän vähemmän. Silti jotenkin en jaksa edes ajatella mitään lentolippujen varauksia tai extemporematkoja mihinkään kauas. Suunniteltiin Norjan reissua kuukauden päähän, mutta fiilis on jotenkin vähän nääh. Molemmilla hankala saada töistä vapaata ja jotenkin ei jaksais alkaa värkkäämään. Saa nähdä muuttuuko fiilikset syksyn mittaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä veikkaan, että se matkakuume yllättää taas sitten kun sitä vähiten odottaa ;) Ihan hyvä antaa itsensä toipua ensin, jos ei oo fiiliksiä. Luulen myös, että mulla saattaa ensi vuosi olla edessä sellainen kotimaanmatkailuun keskittyvä reissuvuosi. Tai aikahan sen sitten vasta näyttää, mutta nyt oon kyllä niin älyttömän kyllästynyt lentokenttiin ja -koneisiin, että ois ihana ajatus päästä reissaamaan ilman että tarvii niissä viettää aikaa. Amerikkaa en tosin voi kuin suositella!

      Poista
  5. Tunnistan täysin tuon matkaväsymyksen, itsellekin se iski puolessa välissä kolmen kuukauden maailmanympärimatkaa. Silloin on vain pakko hidastaa tahtia ja ottaa rauhallisesti pari päivää, että jaksaa taas mennä ja kokea. Uudessa-Seelannissa väsymys oli pahin eikä oikein osannut nauttia maan upeista maisemista. Näin jälkikäteen kuvia katsellessa vasta sisäistää, että on todellakin päässyt käymään noin upeassa paikassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näinhän se on. Taitaa olla tuttu pirulainen vähän jokaiselle, joka on joskus ollut pidempään matkalla. Se on jännä, sillä en mä silti kotiin varsinaisesti kaipaa, mutta välillä on sitten vaan näitä päiviä, kun ei meinaa kiinnostaa yhtään mikään :D

      Poista
  6. Suosittelen lukemaan Villi vaellus -kirjan ja/tai katsomaan siitä tehdyn elokuvan. Kertoo naisesta, joka vaelsi tuon hurjan kuuloisen reitin. Mulle on iskenyt matkaväsymys paljon lyhyemmillä matkoilla. Yhteistä niille on ollut se, että päivät ovat olleet täynnä ohjelmaa ja joka päivä uusi kohde. Ei ihme, jos sinua alkaa puolen vuoden päästä väsyttämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo leffa meni jo listoille ja täytyy varmaan kaivaa se kirjakin jostain kunhan kotiin asti pääsen :) Kiitos suosituksesta! Ja juuri näinhän se on, että vähän vaikea tuota on välttää muuten kuin ottamalla vaan rauhallisemmin...

      Poista
  7. Oooooh, PCT. Luin ton kirjan viime vuonna ja katsoin leffankin ja päätin, että tuonne on päästävä. Ajankohta on vielä vähän auki, se kun pitäisi kesällö vaeltaa eikä joka kesä semmosia mahkuja ilmaannu. Oon jo kuitenkin ottanut asioista selvää ja katsellut youtubevideoita trekkaajilta. Kyllä minäkin vielä! Ja mitä matkaväsymykseen tulee, kyllähän se aika yleistä tuppaa olemaan. Täytyy vaan muistaa, ettei tee siitä suorittamista. Mulla ainakin hukkuu reissauksen idea jos alkaa tuntua pakkopullalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kuulostaa ihan mahtavalta! Lupaathan, että yrität saada tuon järjestymään? Voin nimittäin kertoa, että usein elämä yllättää ja ne hankalalta tuntuvat asiat voivatkin onnistua lopulta helpommin kuin olisi uskaltanut edes kuvitella. Itsehän en olisi koskaan uskonut, että pääsen edes tälle matkalle ja niin se vaan silti lutviutui :) Tuo olisi varmasti todella upea kokemus!

      Poista
  8. Jos väsyttää eikä huvita on suurta viisautta olla menemättä. Varsinkin jos reissuun sisältyy riskejä - jolloin pitäisi olla skarpeimmillaan.

    Tuo suorittaminen on niin tuttua. Tiedän että se noissa maisemissa iskisi minuunkin. Meinasin kesällä mustuttaa oman mieleni Hossan Julma Ölkyllä, kun kaveri meinasi kääntyä takaisin ja jättää reitin kesken. Onneksi löytyi sitten kuitenkin yhteinen sävel ja matka jatkui, eikä se kanjonissa kumahdellut ukkonenkaan tullut päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puitpas taas asian täydellisesti sanoiksi - olen nimittäin todella tyytyväinen, ettei tullut lähdettyä tuonne junaraiteille sekoilemaan jonkun vesiputouksen takia tuollaisessa mielentilassa. Vähintäänkin siitä olisi seurannut itkua ja hampaiden kiristelyä. Nyt meilläkin on jo onneksi suorittaminen taas laantunut ja hengaillaan Thaimaassa rauhoittumassa. Ensin mietin, että onpas tylsää taas palata tänne tuttuun vanhaan, mutta kyllä tämä on oikeasti tehnyt ihan hyvää: ehditään keskittyä vähän kouluun ja töihinkin, jotka kuitenkin meillä tällä reissulla on välttämättömyyksiä. Ja lokakuun puolivälissä alkaakin sitten taas uusi puristus, kun lähdetään kiertelemään Ausseja ja Uutta-Seelantia...:) Kiitos kommentista Johanna!

      Poista